Frisbee-sähköpyörät

Maahantuonti & myynti

Veco Oy tuo maahan, myy ja huoltaa hyvän hinta-laatusuhteen omaavia Frisbee-sähköpyöriä. Tirolilainen sähköpyörä on esim. autoon verrattuna ympäristöystävällinen ja edullinen kulkuväline niin työ- kuin vapaa-ajan liikkumiseen.

Akun lataus 70 km ajokilometrille vie latausenergiaa 0,5 kWh. Jos yhden MWh:n tuottaminen aiheuttaa 200 kgCO2ekv, tulee hiilijalanjäljeksi noin 1,5 g/km. Perinteisesti pyöräillen polkeminen tuottaa hiilidioksidia noin 12 g CO2ekv/km. Sähköpyörällä liikkuessa ihmisen käyttämä polkemisenergia ja hiilidioksidin määrä puolittuvat 6 grammaan kilometriltä. Sähköpyörällä ajaessa siis hiilijalanjälki on 7,5 gCO2ekv/km! Millä muulla tavalla esimerkiksi päivittäisen työmatkan voisi taittaa ekologisemmin? Kuntokin kohoaa salaa, kun ajomatkat pitenevät pyöräilyn ollessa kevyttä ja hauskaa.

Toisaalta sähköpyörällä voi siis kuluttaa esimerkiksi kuntoilumielessä energiaansa ajamalla kaksinkertaisen määrän perinteiseen pyöräilyyn verrattuna. Todellisuudessa kuitenkin ajomäärät moninkertaistuvat tai tekevät ajamisen yleensä mahdolliseksi.

Veco Oy myy Frisbee-sähköpyöriä suoraan sekä kuluttajille että yritysasiakkaille ja jälleenmyyjille.

Valikoima

Tutustu Frisbee-pyöriin ja niiden ominaisuuksiin tästä.

Sähköpyöriämme voi käyttää monella tavalla:

  1. ajaa jatkuvasti sähköavusteisesti
  2. ajaa sähköavusteisesti silloin kun itse haluaa
  3. ajaa ilman sähköavustusta

lue lisää Miksi sähköpyörä?

Erikseen voi tilata seuraavia lisävarusteita:

Akun kantolaukku

Akun kantolaukku

Edessä pidettävät korit tai -laukut

Muovinen etukori kahvalla Muovinen etukori kahvalla

Muovinen etukori kahvalla

Muovinen etukori ilman kahvaa Muovinen etukori ilman kahvaa

Muovinen etukori ilman kahvaa

Kankainen etulaukku

Kankainen etulaukku

Takana pidettävät laukut

Takalaukkupari, vakio tavaratelineelle

Takalaukkupari, vakio tavaratelineelle

Takalaukkupari erikoistelineellä

Takalaukkupari erikoistelineellä

Sadeviitta

Sadeviitta Sadeviitta Sadeviitta

Sadeviitta, joka on myös mainio pyörän suojavaate

Taustapeili

Taustapeili

Lasten turvaistuin

Lasten turvaistuin

Myyntinäyttely & pyöräesittelyt

Frisbee-pyöriä esitellään ja myydään Veco Oy:n tiloissa Länsi-Vantaalla. Näyttelyssä ovat esillä kaikki Frisbee-mallimme, joihin voi tulla tutustumaan sopimuksesta. Sähköpyöräesittelyn voi pyytää yhteydenottolomakkeella myös johonkin muuhun yhteisesti sovittavaan paikkaan. Vain kokeilemalla tiedät parhaiten millaisen ajonautinnon Frisbee-sähköpyörällä saa.

Jälleenmyyjät

Rakennamme parhaillaan Frisbee-pyörien jälleenmyyntiverkostoa. Luettelon jälleenmyyjistä julkaisemme kotisivuillamme lähitulevaisuudessa. Sitä ennen voit olla yhteydessä meihin joko puhelimitse tai yhteydenottolomakkeella.

Jos yrittäjänä olet kiinnostunut Frisbee-pyöriemme jälleenmyynnistä tai huollosta, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai soita.

Yrityksille & yhteisöille

Yritykset ja yhteisöt voivat käyttää sähköpyörää imagonsa, tuotteidensa tai työnantajakuvansa kirkastamiseen.

Ympäristövastuullisena toimijana yritys tai yhteisö voi käyttää sähköpyöriä ekologiseen liikkumiseen tarjoamalla sähköpyöriä esim. henkilökunnan työsuhdepyöriksi, yrityksen tai yhteisön liikuntakerhon käyttöön tai työntekijöiden asioimisvälineeksi. Frisbee-sähköpyörä on mainio myynti- ja asiakaskilpailujen palkinto ja henkilökunnan merkkipäivälahja. Sähköpyörä sopii erinomaisesti työhyvinvoinnin edistämiseen, liikunnan lisäämiseen ja henkilökunnan motivointiin ja palkitsemiseen. Sähköpyörillä pystyy luomaan aktiivisia ja elämyksellisiä asiakas- ja henkilökuntatilaisuuksia.

Yritykset ja yhteisöt voivat tilata Frisbee-pyöriä haluamillaan väreillä, mainoslauseilla ja logoilla ja käyttää näin pyöriä liikkuvana mainosvälineenä.

Ota yhteyttä, niin etsimme yrityksesi tarpeisiin sopivan ratkaisun.

Miksi sähköpyörä?

  • Sähköpyörä on julkisiakin kulkuneuvoja edullisempi vaihtoehto.
  • Sähköpyörä on ympäristöystävällisin kulkuväline päivittäiseen käyttöön
  • Sähköpyörällä kuntokin kohoaa, kun ajomatkat pitenevät pyöräilyn ollessa kevyttä ja hauskaa.
  • Esim. työmatkalaiselle ei tule pakkohikoilua, kun sähkövedolla saadaan vastatuuli ja ylämäki pois.
  • Kun työpaikalla ei tarvitse mennä suihkuun, säästyy aikaa ja energiaa.
  • Sähköpyörällä tulee liikutuksi pidempään ja useammin kuin tavallisella pyörällä toisin kuin luullaan.
  • Sinä päätät, miten Frisbee-sähköpyörää käytät:
    • ajat jatkuvasti sähköavusteisesti l. joka polkaisulla sähköveto on automaattisesti käytössä tai
    • ajat sähköavusteisesti silloin kun itse haluat l. ns. "kaasukahvan" avulla voi polkiessa säädellä sähkövedon määrää ja kestoa
    • ajat ilman sähköavustusta l. kun haluat kuntoilla, ajat sähköpyörää kuin tavallista polkupyörää
    • Pyörä on kevyt ajaa ilman sähkövetoakin.
  • Sähköpyörämme sähköavusteisuuden voi ottaa käyttöön asteittain oman kunnon ja tarpeiden mukaan.
  • Sähköpyörä on ekologisen liikkujan vaihtoehto. Sähköpyörän tuottama hiilijalanjälki on noin 2 g CO2ekv/km, joka on 1% perinteisen henkilöauton kulutuksesta.
  • Sähköpyörän voi ottaa sisälle säilytykseen toisin kuin esim. tavallisen mopedin.
  • Frisbeen akku on helppo kantaa kahvasta sisälle lataukseen, säilytykseen ja lämpimään.

Frisbee-sähköpyörät mediassa

Helsingin Messukeskus 6.-8.11.2009; Electric Motor Show

Frisbee-sähköpyörämme olivat messukävijöiden kokeiltavana. Katso koeajovideo Maisteri Toivonen testaa sähköpyörää messuilla.

Myyrmäkihalli 18.-20.9.2009; SAVEXPO-messutapahtuma Vantaalla

Frisbee-sähköpyörämme olivat messutapahtuman kävijöiden kokeiltavana.

SAVEXPO Ajattele. Säästät rahaa, energiaa ja ympäristöä. (pdf)

Tekniikan Maailma

Tekniikan Maailma n:o 18/2009 (pdf)

Sähköpyörän suomalaisjuuret/Unto Vesterinen

Katettu pyörätie

Eniten pyöräilyä häiritsevät sääolosuhteet (vesi- ja lumisade sekä pyörätien pinta) ei niinkään lämpötila.

Suomalaiset olosuhteet ovat pyöräilijöille hankalia, paitsi kesällä. Yleensä henkilöä, joka pyöräilee työmatkojaan yli 6 kuukautta vuodessa, pidetään jo kovana pyöräilijänä. Jos pyöräilee seitsemän - kahdeksan kuukautta, siitä "mainitaan jo lehdessä". Eniten pyöräilyä häiritsevät sääolosuhteet - vesisade, lumisade ja pyöräilytien pinta - ei niinkään lämpötila.

Olemme alkaneet pitämään yllä keskustelua katetun pyörätien hyödyllisyydestä, oleellisena pyöräilyn lisääjänä siellä missä on asukaspotentiaalia. Pidämme katteen rakentamisen selvittämistä hyödyllisenä, koska se mahdollistaisi ympärivuotisen pyöräilyn niille, joilla siihen on halukkuutta. Sopivan väestöpohjan asuttamalla alueella pyöräily voisi yli kaksinkertaistua vuositasolla. Arvelemme, että jos suhteellisen lähekkäin on noin 100 kerrostaloa, asukkaiden pyöräilykapasiteettia varten olisi järkevää kattaa heidän pyöräilyn pääväylänsä. Se tietysti edellyttäisi reilun käytävän, esimerkiksi 100 metriä leveän, kerrostalovyöhykkeiden väliin tai ainakin läheisyyteen, jolloin istutukset, leikkipaikat, jne. eivät kärsisi pyöräilystä tai esim. katteen alla järjestetyistä viikonlopputapahtumista.

Arvioimme, että tällainen katettu pyörätie voisi olla esimerkiksi 5 kilometriä pitkä, pelkästään katteella varustettu hyväkuntoinen väylä, jossa ajetaan kahteen suuntaan. Jos väylä on sijoitettu itä-länsisuuntaan, auringon valo pitää tien pinnan sulana lähes koko vuoden. Tämä kevytliikenneväylä voisi liittyä esimerkiksi johonkin uuteen isohkoon liikekeskukseen, jonne on hyvät joukkoliikenneyhteydet, ja jossa on palvelukeskukset, yms.

Helsingin keskustaan johtavien väylien lisäksi sopivia paikkoja katteelle voisi olla Vantaalla esimerkiksi Marja-Vantaa hankkeessa (tämä on tiedostettukin), Tapiolan- ja Otaniemen seuduilla, jne. Eräs meille pyöräilyihmisten taholta esiin tuotu seikka on myös pitkät sillat, kuten Lauttasaari-Keilaniemi, Sörnäinen-Kulosaari ja Jyväskylän keskustassa järven yli menevä silta. Silloilla myös paha tekijä on pinnan jäätyminen jopa yllättäen sekä sivutuulet. Eräs helmi suomalaisessa kulttuurissa voisi olla Ruoholahdesta Keilaniemen kautta Otaniemeen ja Tapiolaan ulottuva talvipyöräilyynkin sopiva reitti. Samoin Vantaan uudet hankkeet, joissa uusien asuinalueiden, palvelukeskusten, liikenneväylien ja hyvin suunniteltujen ja - toteutettujen siirtolapuutarhojen läheisyys voidaan hyödyntää edullisesti ja ekologisesti pyöräillen jopa ympäri vuoden.

Sähköpyöräilijä talvimaastossa

Sähköpyöräilijä talvimaastossa

Tietokoneen avulla Myyrmäen raitille asennettu lasikate

Tietokoneen avulla Myyrmäen raitille "asennettu" lasikate